Mediataitoblogi

 

Monilukutaitoon kuuluu tiiviinä osana myös uudenlaisten tekstityyppien hallitseminen. Opettajana pystyt blogista helposti seuraamaan, mitä mediakasvatusta ja monilukutaitoon liittyvää koulussa on tehty. Samalla oppilaat saavat itse harjoitella turvallista julkaisemista ja esimerkiksi videon, erilaisten tekstien tai artikkeleiden tuottamista. Julkaiseminen on osa nykyajan tekstitaitoa, sillä internetissä liikkuessa tulee usein julkaisseeksi jotain – joskus jopa ajattelemattomasti. Sivun lukijat voi määrittää joko julkiseksi tai vain jäsenille. Blogin kommenteissa luokkatoverit voivat antaa palautetta. Blogin voi luoda kätevästi esimerkiksi Bloggerissa tai WordPressissa. Voitte aloittaa esimerkiksi tekemällä pareittain uutisia lähiympäristöstä tai koulusta joko videokuvaten tai kirjoittaen.